Kaunismaan päkäpäät hoitavat luonnon monimuotoisuutta ja tuottavat villaa ja lihaa

03.04.2023

Kaunismaan tilalla Sorsakoskella märehtii 170  suomenlampaan monenkirjava porukka ja hyvä niin, sillä näin Tuulikilla on jo suoraan useita villan värisävyjä valmiina langoissa ja taljoissa;  lisää sävyjä värjätään sitten kasviväreillä. Samalla kun villa kasvaa lampaissa pehmeänä ja kiharaisena, laiduntavat eläimet tilan laitumilla ja hoitavat siten luonnon monimuotoisuutta. Lopputuloksena on villan ja taljojen lisäksi vähärasvaista, hienosyistä ja mureaa lampaanlihaa.

Tuulikki  ja Alois Böhmisch aloittivat tilanpidon Sorsakoskella vuonna 2006. Alois on kotoisin Saksasta maatilalta, joten molempien haaveissa oli maatilan löytäminen Itä-Suomesta. Kun Kaunismaan tilan pihaan ajettiin katsomaan ostokohdetta, oli kaikki selvää – koti olisi siinä, tosin melkoisen siivoamisen ja remontoinnin vaatimana. Aluksi hankittiin kolme uuhta ja pässi, ja kaikki lisääntymisestä jotain tietävät arvaavatkin, että tällä konseptilla lammasmäärä kasvaa nopeasti – suomenlammas on kuuluisa hyvästä hedelmällisyydestään! Tuulikki kävi lammasyrittäjäkurssin ja Alois otti maatilan käytännön pyörittämisen huolekseen. Tuulikin työsaraksi on vuosien kuluessa siirtynyt tuotteiden jatkojalostaminen ja markkinointi. Teurastus, paloittelu ja tuotteiden jatkojalostaminen tehdään Väisäsen kotilihalla Lapinlahdella, mutta Tuulikki ideoi jatkuvasti kotona uusia tuotteita: miltäs kuuulostaa lampaan nyhtöliha tai maksapatee?

Myyntikanavat ovat moninaiset

Tilan pihapiirissä on vanhasta vilja-aitasta remontoitu Tilapuoti, joka on auki sopimuksen mukaan. Sieltä löytyy lampaan- ja karitsanlihaa, kuten palvia, grillimakkaraa, raakamakkaraa, kebabia, jauhelihaa ja vaikkapa kuutioitua paistia pakasteena. Valikoima vaihtelee hiukan sesongin mukaan. Tuotteita myydään myös REKO-lähiruokapiireissä Kuopiossa, Siilinjärvellä, Leppävirralla, Varkaudessa, Pieksämäellä ja Juvalla. Leppävirralla Unnukassa lähituotemyymälä FarmiShopissa on myös valikoima Kaunismaan tuotteita myynnissä. Kuopiolaisten on helppo hankkia lampaanlihansa kauppakeskus Hermannissa toimivasta Pohjois-Savon Ruoka  -verkkomyymälästä.


Villaa ja villiyrttejä

Tuulikki keritsee lampaat pääsääntöisesti itse; näin villan saa rauhassa lajitella värien ja puhtausasteen mukaan. Villoista teetetään villalankoja maanläheisissä sävyissä Pirtin Kehräämöllä. Itse kasvivärjätyt langat täydentävät lankojen luonnonmukaisia sävyjä. Tila myy myös lampaantaloja ja istuinalustoja. Taljat esikäsitellään tilalla ja parkitaan alunaparkilla Suomessa, Rantasen Nahkajalostamolla. Myös pieni valikoima itse rasvaparkittuja, ekologisia lampaantaljoja on myynnissä.  Erilaisia käsitöitä löytyy villasta ja taljasta, kuten vaikka tumppuja, pipoja, tossuja, taljatyynyjä ja tonttuja. Omilta mailta kerätyistä villiyrteistä tehtäviä tuotteita on myös myynnissä: kuusenkerkkäsiirappia, pihlajansilmusiirappia, viherjauheita, yrttiteetä ja nokkosen siemeniä. 


 Viuhti, Vanaja ja Wellamo syntyvät pian

Pääsiäiseltä alkaa tilan kiireisin ajanjakso – kartisoiminen. Jokainen syntyvä karitsa saa nimen; tänä vuonna  nimet alkavat V tai W-kirjaimella. Nimiehdotuksia voi antaa vaikkapa tilan Facebook-sivuille. Toistaiseksi Kaunismaan tilalla ei ole ollut riesana petovahinkoja, laidunkaudella lampaat käydään tarkistamassa päivittäin ja laumaa turvaa pihapiirissä laumanvartijakoira.

Tilalle ovat tervetulleita vierailemaan myös ryhmät sopimuksen mukaan ja ammattitaitoa löytyy myös erilaisten teemavierailujen tai kurssien (villiyrtit, villan käsittely, kehräys, kasvivärjäys) järjestämiseen.

Tuulikin luottomarinadi ja ohjeet karitsanpaistin valmistukseen:

Yrttimarinadi (sopii paistille, kareelle, fileelle tai kyljyksille)

  • 1 dl oliiviöljyä
  • 2 rkl balsamicoa, punaviinietikkaa tai reilu loraus punaviiniä
  • 2 tl hunajaa tai voikukkasiirappia
  • 3 -4 kpl valkosipulinkynsiä
  • 2 tl salviaa
  • 2 tl timjamia
  • 2 tl rosmariinia
  • 2 tl suolaa (tai 2% lihan painosta eli 20g/kg)
  • pippuria

Tee marinadi; kaada astiaan öljy, sekoita joukkoon hyvää etikkaa, esimerkiksi balsamicoa. Etikan tilalla tai lisäksi voi käyttää punaviiniä. Rouhaise sekaan mustapippuria ja suolaa. Murskaa valkosipulinkynnet veitsen lappeella, poista kuoret ja halutessasi pilko pienemmiksi tai käytä valkosipulipuristinta, lisää marinadiin.

Käytä vahvoja yrttejä, esimerkiksi salviaa, timjamia, rosmariinia tai Provencen yrttiseosta. Myös minttu sopii lampaan maustamiseen. Myös tuoreita yrttejä voi käyttää. Lisää hunaja tai voikukkasiirappi.

Hiero marinadi lihan päälle ja jätä maustumaan. Marinointiaika vähintään tunti, mutta paisti mieluummin vuorokauden. Lihan voi marinoida myös ihan tiiviissä muovipussissa; siinä marinadin saa levittymään hyvin joka puolelle. Tasaisen marinoitumisen voi varmistaa myös valelemalla lihaa marinadilla aika-ajoin. 

Karitsanpaistin ohje

Nosta liha pöydälle tunti ennen paistoa. Laita lihamittari lihaan. Kuumenna uunissa paistovuoassa ensin 220 asteessa 20 min. Sitten laske lämpö 125 asteeseen. Paista kunnes mittari näyttää 65 astetta. Aikaa kuluu noin 1 1/2 tuntia. Silloin paisti on sisältä vielä punertava ja mehevä. Kun sisälämpötila on yli 70 astetta, on paisti täysin kypsää. Paistoaika vaihtelee paistin koon ja muodon mukaan. Nosta liha pöydälle ja kääri folioon 20 minuutin ajaksi.

Lihasta ja marinadista tullut paistoliemi kannattaa ottaa talteen ja siivilöidä kattilaan. Jäähdytä liemi ja kuori pintarasva pois. Lisää joukkoon loraus kahvia, hunajaa ja kuohukermaa, sekä pippuria, anna saostua. Saat hyvän kastikkeen lihalle.

Herkullista Pääsiäistä!

Kaunismaan tila

Tuulikki ja Alois Bömisch

Osoite: Varkaudentie 274, Sorsakoski

Puh: +358 40 5955807

Sähköposti: tuulikki.b@netti.fi

@kaunismaan

Kuvat: Kaunismaan tila

Kommentoi


Viimeisimmät

Seuraa