Pienemmille poluille Pohjois-Savoon

15.07.2022

Onko Kuopion kaupunki jo läpeensä nähty? Polttoaineen hinta hirvittää ja kovin kauas ei huvittaisi lähteä matkaamaan? Kesäinen maaseutu Pohjois-Savossa pienine paikkakuntineen tarjoaa paljon mielenkiintoisia paikkoja ja hauskoja kohtaamisia – melkein tuntuu kuin ulkomailla olisi. Kokosimme tähän blogiin muutamia ideoita ja kohteita Pohjois-Savosta.

Jenni Linnoven keramiikkastudio ja  taidenäyttely Pöljällä ravitsee taidenälkää

Jos kääntää auton nokan Kuopiosta kohti pohjoista, suosittelemme ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi Jenni Linnoven keramiikkastudiota Pöljällä. Myymälä ja työtila on kunnostettu 1700-luvulta peräisin olevan Jennin sukutilan Lassilan entiseen navettaan ja miljöö on rauhaisaa maalaiselämää henkivä kulttuurihistoriallinen nähtävyys: pihan liki satavuotias tammi ja vanhat rakennukset toivottavat kävijät tervetulleiksi.

Tänä vuonna navetan vintillä järjestettävässä Muotoilkaamme -kesänäyttelyssä kohtaavat Kuopion muotoiluakatemiassa ja sitä edeltäneessä Koti-ja taideteollisuusoppilaitossa tulevaisuuden suuntaviivansa saaneiden taiteilijoiden työt. Studiomyymälässä on tarjolla monipuolisesti Jennin omaa keramiikkaa sekä yksilöllisiä lahjatavaroita yhteistyökumppaneilta.

Jenni Linnove: https://www.facebook.com/keramiikkastudiojennilinnove/?ref=hl

Riuttala opettaa menneisyydestämme

Jos veri vetää etelän suuntaan, suosittelemme visiittiä menneisyyteen. Karttulassa Riuttalan kylässä sijaitseva Riuttalan Talonpoikasmuseon historia ulottuu aina vuodelle 1657 saakka. Museoalue kattaa 14 hehtaarin alueellaan yli 20 eri talonpoikaistilan rakennusta kuten päärakennuksen, sepän pajan, tuulimyllyn ja suuren riihen. Kokonaisuudesta ainutlaatuisen tekee osaltaan rakennusten määrä sekä se, että valtaosa esineistöstä on tilalla aikoinaan oikeasti käytössä olleita alkuperäisiä esineitä. Lapsiperheiden ja lastenmielisten kannattaa suunnata Riuttalaan perinneleikkipäivänä 23.7. Luvassa on mm. ritsa-ammuntaa, ongintaa ja kaverikoiria.

Kilpailuhenkisemmät matkailijat hiovat varmaankin jo sirppejä ja viikatteita 6.8 pidettäviin rukiinleikkuun SM-kisoihin. Kaikki voittavat jotakin, sillä Riuttala tarjoaa kilpailijoille ruispuuron ja savusaunan ja kisa on oikein viihdyttävä hyvän mielen tapahtuma katsojillekin!

Riuttala on avoinna lauantaisin klo 11-17. Tällöin avoinna on myös kahvila-ravintola Katrin Kammarj´.

Riuttalan talonpoikaismuseo: https://riuttala.fi/

Muuruveden sympaattinen kylä on oivallinen retkikohde

Ajankohtainen vinkki kaikille kilpailuhenkisille urheilijoille! Lauantaina 16.7 järjestetään Muuruveden urheilukentällä perinneurheilukisat! Lajeina mm. hirrensyöksyä ja uutuutena jarrupukinheittoa (hulluja nuo savolaiset…), ilmoittautuminen alkaa klo 10.00. Kannustusjoukot voivat osallistua arpajaisiin ja kannattaa myös kahviota.

Muuruveden satamassa palvelee niin veneilijöitä kuin maata pitkin matkustavia heinäkuun ajan päivittäin  kesäkahvila Muru. Satamasta on helppo kävellä Muuruveden kylälle bongaamaan poikkeuksellisen upea harmaagraniittinen Muuruveden kirkko. Kirkon kupeessa sijaitsee pieni kotiseutumuseo ja heti tien toisella puolella Pienen Traktorin puoti, josta löytyy mm. palveleva lihatiski ja monenmoista lähiruokaa. Melkoinen runsaudensarvi on myös Topin Maatilamyymälä. Muuruvedeltä maakuntakierrosta on helppo jatkaa Juankosken Ruukkialueelle.

Sunnuntaina 17.7 järjestettävällä päiväristeilyllä voi retkeillä Kuopiosta Roll-laivalla Muuruvedelle ja Kivennavalle, jossa nautitaan lähiruokalounas ja tullaan bussilla takaisin Kuopioon. Lähtö Kuopion satamasta on klo 10.00. Laivalla kerrotaan nähtävyyksistä ja tarinoita laivahistoriasta vanhan vesireitin varrelta. Lisätietoja: https://www.facebook.com/events/607716970777351?ref=newsfeed

Risteilyn aikana M/S Queen -laivan kahvilasta löytyy myös pientä syötävä ja juotavaa A-oikeuksin.

Jyrkkä? – kyllä!

Jos bensatankissa on riittävästi löpöä, voi lähteä suorastaan kaukomatkalle Sukevan Jyrkälle. Jyrkän toiminnallinen sydän on Ruukin Tupa, jonka palveluvalikoimasta löytyvät kahviopalvelut, pubi, museo, kalastuspalvelut ja mitä nyt syrjäseudulla liikuskellessa voit tarvita, kuten vaikkapa ottiuistimia tai nautasäilykkeitä. Vieressä jyrisevä Jyrkänkoski on oikea katseenvangitsija ja retkeilyhenkiset pääsevät tästä näppärästi läheiselle Volokinpolku-retkeilyreitille. Tänä viikonloppuna kannattaa ehdottomasti matkata Jyrkälle, sillä lauantaina 16.7 vietetään Ruukintuvan pikkujouluja! Hulluja nuo savolaiset…

Ruukin tupa: https://www.ruukintupa.fi/

Parhaat matkamuistot löytyvät yllättävistä tilanteista ja aidoista kohtaamisista paikallisten ihmisten kanssa; ja kun poikkeaa syrjäpoluille, todennäköisyys näille kasvaa. Menkää rohkeasti mukaan paikallistapahtumiin, ne järjestetään usein talkootyönä ja suurella sydämellä!

Kommentoi


Viimeisimmät

Seuraa