Mortonin konttiravintolaperhe tarjoaa laaturuokaa jo kuudella paikkakunnalla

27.07.2021

Ravintoa Mortonilla on takanaan yli 10 vuotta vauhdikasta menoa ja menestystä. Ensimmäiset viisi vuotta pyöritettiin Rautalammilla emäpitäjän olohuonetta ja legendaarista keikkaravintolaa, mutta vuonna 2015 päätettiin keskittyä konttiravintolatoimintaan. Tätä nykyä Mortonin kontit palvelevat Kuopiossa, Rautalammilla, Pieksämäellä, Varkaudessa, Joensuussa ja Helsingissä. Ravintolan historiassa on kuitenkin sen verran reilusti keikka- ja festaritaustaa, että kannattaa pysyä kuulolla tämän porukan tekemisistä silläkin rintamalla…

Maailma on pieni

Ravintolan nimen taustalla on tositarina rautalampilaissukuisesta miehestä nimeltä John Morton – alkujaan Marttinen. Hänellä oli yllättävä rooli Amerikan Yhdysvaltojen itsenäistymisessä vuonna 1776. Pennsylvanian konferenssiedustajana hän saapui myöhässä ratkaisevaan kokoukseen, mutta sai kuitenkin äänestää ja niinpä Pennsylvania ja Yhdysvallat itsenäistyi.  Sieltä Yhdysvaltojen itsenäisyysjulkistuksesta löytyy siis rautalampilaislähtöisen John Mortoninkin allekirjoitus.  Tämän tarinan innoittamana perustettiin ensimmäinen Mortonin ravintola Rautalammille - tarinan alkulähteelle -tarjoilemaan yhdysvaltalaisten rakastamia hampurilaisia meille suomalaisillekin.

Mainetta ja kunniaa

Se mitä Mortonissa tehdään, tehdään laadukkaasti. Street food -kojuja löytyy turuilta ja toreilta joka lähtöön, mutta Morton hyödyntää suunnittelussaan sisustussuunnittelun ammattilaisia. Konttiravintolat rakennetaan standardikokoiseen, laivarahdista tuttuun merikonttiin, johon mahtuu kompakti ravintolakeittiö sekä myyntitilat; asiakaspaikat ovat pääosin terassilla, mutta osassa ravintoloissa myös sisätiloissa. Kontin ja ravintolan voi helposti kuljettaa lähestulkoon kaikkialle. Ravintoloiden yleisilme on hyvän suunnittelun ansioista rauhallinen ja ravintolat ja terassit sulautuvat hyvin alueen ympäristöön.

 Monenlaista mainetta ja kunniaa onkin matkan varrella myönnetty niin ruualle kuin yritykselle. Vuonna 2017 Savon Sanomat valitsi yleisöäänestyksessä Mortonin burgerin kaupungin parhaaksi. Konttiravintoloiden omistaja ja yrittäjä Jarna Kaplas taas sai kunnian tulla valituksi vuoden 2019 nuoreksi  yrittäjäksi. Mortonin terassi Jyväskylässä on valittu jo kahtena vuonna kaupungin parhaaksi.

Ravintola suosii lähiruokaa

Morton tunnetaan erityisesti burgereista, mutta tarjolla on myös salaatteja, ranuja ja batuja. Myös vegaanisia vaihtoehtoja on tarjolla reilusti ja hampurilaisen porkkana-pellavapihvi on maistunut monelle paatuneelle lihansyöjällekin. Kun maailmaa lähdettiin valloittamaan, otettiin omalta kylältä matkaan Peltolan juustolan laadukas Peltola blue -sinihomejuusto, jota valmistetaan rautalampilaislehmien maidosta. Muutoinkin Mortonin visio on pyrkiä hyödyntämään mielenkiintoisia paikallisia tuotteita tarjoiluvalikoimassa.   Oluen ystävien kannattaa testata palan painikkeena Mortonin omia oluita American Pale alea tai Witbieria, jotka valmistaa kuopiolainen Iso-Kallan panimo. Myös Mortonin oma karviaislimonadi on maistamisen arvoinen juoma.

Osassa konttiravintoloista on tarjolla myös kahvila- ja aamiaistarjoilua. Odotankin kieli pitkällä aamiaisen ja pannukakkutarjoilun saapumista Kuopioon!

Konttiravintola Morton Kuopio

Osoite: Haapaniemenkatu 20. Kuopio

Puh. 0400 494 367

E-mail: kuopio@morton.fi

Konttiravintola Morton Rautalampi

Osoite: Kuopiontie 28, Rautalampi

P. 040 539 5221

E-mail: rautalampi@morton.fi

Verkkosivusto: https://morton.fi/

Facebook: https://www.facebook.com/konttiravintola

Instagram: https://www.instagram.com/konttiravintola/

Kommentoi


Viimeisimmät

Seuraa