Artikkelit jotka on julkaistu kategoriassa ruokafestivaali

ERG-hankkeissa toteutetut lopputyöt nostivat esiin yhteistyöverkostojen merkityksen

ERG-hankkeissa toteutetut lopputyöt nostivat esiin yhteistyöverkostojen merkityksen

ERG-hankkeissa toteutettiin Savonia AMK:n ohjauksessa kolme lopputyötä, joiden avulla pyrittiin saamaan kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimustietoa sekä ulkopuolisen tekemää puolueetonta arviointia ja kehittämisideoita tulevaisuuden ruokamatkailun kehitystyötä varten Pohjois-Savon alueella.
Tutkimuksissa pyrittiin selvittämään ERG-tunnustuksen vaikutuksia itse alueeseen sekä yhteistyökumppaneihin kuten ravintoloihin, elintarvikeyrityksiin ja yhdistyksiin. Lisäksi pyrittiin löytämään tulevaisuutta ajatellen ne toimenpiteet, jotka hyödyttäisivät alueen yrityksiä ja ruokamatkailun kehittämistä tulevaisuudessa.  Kaikista lopputöistä nousi vahvasti esiin yhteistyöverkostojen kehittyminen ja laajentuminen ERG- alueella sekä yhteisöllisyyden nousu. Hankkeiden tarjoama näkyvyys lisäsi alueiden tunnettuutta ruokamatkailukohteena sekä lisäsi niin paikallisten ihmisten kuin yritysten tietoisuutta paikallisesta ruoasta, ruokakulttuurista ja lähiraaka-aineista sekä niitä tuottavista ihmisistä.
Mortonin konttiravintolaperhe tarjoaa laaturuokaa jo kuudella paikkakunnalla

Mortonin konttiravintolaperhe tarjoaa laaturuokaa jo kuudella paikkakunnalla

Ravintoa Mortonilla on takanaan yli 10 vuotta vauhdikasta menoa ja menestystä. Ensimmäiset viisi vuotta pyöritettiin Rautalammilla emäpitäjän olohuonetta ja legendaarista keikkaravintolaa, mutta vuonna 2015 päätettiin keskittyä konttiravintolatoimintaan. Tätä nykyä Mortonin kontit palvelevat Kuopiossa, Rautalammilla, Pieksämäellä, Varkaudessa, Joensuussa ja Helsingissä. Ravintolan historiassa on kuitenkin sen verran reilusti keikka- ja festaritaustaa, että kannattaa pysyä kuulolla tämän porukan tekemisistä silläkin rintamalla…
Makugassista nousee monen alan osaajia

Makugassista nousee monen alan osaajia

Hankkeet alkavat ja hankkeet päättyvät – tämän tietävät monet Makugassin jäsenet. Minne kaikki se kerätty tieto ja taito siirtyy hankkeen päätyttyä? Makugassin kahdeksan perustajajäsentä kantoivat tästä huolta ja päätyivät puolitoista vuotta sitten yhdessä perustamaan Makugassin – matkailun, kulttuurin ja gastronomian sillanrakentajat Ry:n -  eri toimialat kokoavan yhteisen alustan, joka voisi tarjota ratkaisun hanketoimien pysyvyyteen ja lisätä yhteisöllisyyttä näillä toimialoilla Itä-Suomessa.
Mansikan makua ja ripaus rakkautta Suonenjoelta

Mansikan makua ja ripaus rakkautta Suonenjoelta

Ajattele mielessäsi kaunista kesäpäivää. On lämmin, aurinko paistaa, linnut laulavat, taivas on sininen ja siellä leijailee ehkä muutama pilvenhattara. Mitä muuta näet, mitä haistat, mitä maistat? Näetkö ehkä mansikkapellon sielusi silmin? Mansikka jos mikä, kuuluu olennaisena osana kesän makuihin. Voiko herkullisempaa ollakaan, kuin tuore herkullisen punainen mansikka suoraan pellolta?
Olvi – Iisalmen lahja savolaisille ja muillekin janoisille

Olvi – Iisalmen lahja savolaisille ja muillekin janoisille

Olvi on tuottanut meille savolaisille todellista lähijuomaa jo yli 140 vuoden ajan. Olvin historia Iisalmessa alkaa jo vuodesta 1878, jolloin kokoonnuttiin pohtimaan panimon perustamista. Panimomestari William Gideon Åberg ja hänen vaimonsa Onni sen sitten perustivat ja yritys on juurtunut olennaiseksi osaksi niin Iisalmea kuin savolaisuutta.
Kuopion Kauppahalli – kaunotar sarjassaan

Kuopion Kauppahalli – kaunotar sarjassaan

Ennen kuin rynnistätte Kauppahalliin sisään, vilkaiskaapa hetki itse rakennusta; halli nimittäin valittiin vuonna 2020 Suomen kauneimmaksi kauppahalliksi.
 ”Warsinkin hallin kauniita päätyjä pysähtywät ihmiset katselemaan. Joshan koristukset owat tulleet wähän maksamaankin, niin yleisön tyytywäisyys niihin palkitsee sen. Entäs sitten se mukawuus ja siisteys, joka hallissa wallitsee! Ostawaan yleisöön tekee se kerrassaan iloisen waikutuksen ja iloissaan tuntuiwat siitä olewan myöjätkin. Eiwät nyt tarwitse wärjöttää sateissa ja pakkasissa, waan kuiwin ja lämpösin käsin saa jokainen kaupat tehdä.”, näin todettiin jo vuonna 1902 Kauppahallin avajaisista kertovassa lehtijutussa Uutis-Savossa.
Savolaisten keittiömestarien kerhossa

Savolaisten keittiömestarien kerhossa

Jokainen ammattikunta tarvitsee oman kokoontumisfooruminsa, jossa tavata ja vaihtaa ajatuksia kollegoiden kanssa sekä tehdä ammattikuntaa tunnetuksi suuren yleisön parissa. Savon keittiömestarit ry on vuonna 1976 perustettu humanitäärinen järjestö, jonka pääasiallisena tavoitteena on edistää jäsenistönsä ammattitaitoa ja yhteistyötä eri yhteistyökumppaniensa kanssa.
”Ihan mieletön makujen seikkailu!”  -  Harald tarjosi elämyksen tänäänkin

”Ihan mieletön makujen seikkailu!” - Harald tarjosi elämyksen tänäänkin

”Asiakkailta saamamme palaute on kaikkein tärkeintä ja palkitsevinta; haluamme tarjota heille unohtumattoman makuelämyksen viikinkien tyyliin”: kertoo ”Einar Punaparta” -  Viikinkiravintola Haraldin ravintolapäällikkö Tuomas Tiainen. ”Ihan mieletön makujen seikkailu” -lausahdus oli yksi parhaimmista asiakaspalautteistamme.
Rehdisti savolainen – Iso-Kallan Panimo

Rehdisti savolainen – Iso-Kallan Panimo

” Kesä 2020 oli jo loistava pandemiasta huolimatta, joten odotamme innolla, mitä tuleva pitää. Tapahtumia tulee olemaan enemmän ja tahdomme tehdä katuruokaa tekevien kanssa lisää yhteistyötä. Bellanrantaa kehitetään jatkuvasti puistomaiseen suuntaan, tänne ollaan rakentamassa hotelliakin Saanan kylkeen, joten alue tulee vilkastumaan entisestään. Laitetaan Bellanranta raikamaan!”
Bierstube: rehdin pubiruoan puolesta ja rakkaudesta olueen

Bierstube: rehdin pubiruoan puolesta ja rakkaudesta olueen

Olutravintola Bierstube täyttää 50 vuotta tänä vuonna! Onnea jo etukenossa tälle aikuisiän saavuttavalle olutravintolalle, joka on ollut samoissa tiloissa sen perustamisesta eli vuodesta 1971 asti! Ravintolan sisätila ei ole koolla pilattu, mutta tunnelma sisällä on taattu: intiimi, mutta sopivan boheemi ja kotoisa asiakkaiden nauttia mallasjuomia ja herkullista pubiruokaa.
Muuruvesi - Elämää edelleen ja aina vain virtaava kylä

Muuruvesi - Elämää edelleen ja aina vain virtaava kylä

Näin se on”, toteaa Muuruveden kyläyhdistyksen puheenjohtaja Maritta Norberg :”Meillä on aktiivinen kyläyhdistys ja asukkaidemme palveluiden ylläpidosta ja hyvinvoinnista välittävä, erittäin aktiivinen toimijaverkosto Muuruvedellä. Täällä on hyvä olla!”
Hirvipeijjaisissa

Hirvipeijjaisissa

Korona sotki pahemman kerran syksyn juhlakauden. Viis linnanjuhlista ja pikkujouluista, mutta kun hirvipeijjaisiin ei pääse! Jos joku ulkomaalainen ystäväni uskaltautuisi luokseni marraskuussa, haluaisin viedä hänet ehdottomasti hirvipeijjaisiin, jos sellaiset vain osuisivat kohdalle. Peijjaisissa tavoitetaan matkailijan kaipaama aitous ja alkuperäisyys ja kuinka luontevasti lähiruoka ja oma ruokakulttuurimme saavat tuossa hetkessä loistaa! Tällä kirjoituksella haluan kiittää ja kunnioittaa kaikkia hirviseuroja -porukoita tästä lämminhenkisestä ja vieraanvaraisesta  perinteestä – te ymmärrätte lähiruuan päälle!
Nostakaamme malja lähdevedellä

Nostakaamme malja lähdevedellä

Vesi on meille suomalaisille itsestäänselvyys – sen kuin aukaiset hanan ja otat lasillisen janoosi. Kaikki eivät sen makua ja vivahteita sen kummemmin mieti – kunhan on kylmää! Itse olen jo vuosikymmeniä valinnut juomavedekseni lähdeveden aina kun se on ollut mahdollista ja siksi odotinkin kovasti ANTI-festivaalin Encountering Taste -teosta, jossa pureuduttiin lähdevesien maailmaan. Luvassa oli käynti Poukaman luonnonvesilähteellä, jota olin yrittänyt käydä etsimässä aiemmin, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Hyviä hetkiä Haapaniemessä

Hyviä hetkiä Haapaniemessä

” Haapaniemi on meille Lappalaisille yhtä kuin koti, perhe, sekä yritys ja elanto. Perheyritykseen kasvaneena nämä asiat eivät ole olleet minullekaan ristiriidassa keskenään, päinvastoin. Etenkin nykypäivänä toisen arki maaseudulla voi olla toisen elämys, ilman sen suurempia loppuun asti hiottuja aktiviteetteja, vaikka toki niilläkin on paikkansa ollut vuosien saatossa. Haluamme jakaa vieraidemme kanssa aitoa elämäntapaa- ja elämäniloa, mitä itse saamme kauniissa Haapaniemessämme kokea.”
Menesty – Sytytä yhteinen osaaminen

Menesty – Sytytä yhteinen osaaminen

Aamu-usva järven yllä, hiljainen rantakaislikon ja metsikön humina, kodan eteen sytytetty tuli, retkiaamupala ja ERG -hankekumppani, PBG Korhonen -yrittäjä Jari Korhonen tervehtivät blogi-kirjoittajaa syyskuisena aamuna Muuruveden maatalousoppilaitoksen rannassa.
”Oman pihan omenoista tein mehun aamulla, piirakat ovat Liepuskalta, tomaatti ja kurkku ovat myös lähituottajilta.” Aamupala osoittaa todeksi sen, mistä Jari mielellään puhuu ja toimissaan todeksi tekee – lähiruokaa käytetään PBG Korhosen ruokaelämyksissä usein - aina, kun se vain mahdollista on. 
Eräluonto kutsuu Jyrkälle

Eräluonto kutsuu Jyrkälle

Ruukin Tuvalle päätyminen vaatii hieman suunnittelua, sillä se ei ole 5-tien vieressä sijaitseva nopea kahvipaussipaikka matkalla pohjoiseen. Rautaruukin ainutlaatuinen historia, kohiseva Jyrkänkoski ja alueen kaunis erämaaluonto ovat ne syyt, miksi suunnittelua paikalle päätymiseksi kannattaa ehdottomasti harrastaa.
Mitä voisimme oppia Etelä-Savosta?

Mitä voisimme oppia Etelä-Savosta?

Kävimme tutustumassa, kuinka lähiruoka, perinteet ja matkailu on tuotteistettu Etelä-Savon puolella, ja voisiko näistä mahdollisesti saada hyviä vinkkejä Pohjois-Savon yrityksille. Etsimme muun muassa esimerkkejä lähiruoan hyödyntämisestä matkailussa ja paikallisten tuottajien nostamisessa esiin.
Hyvä kiertää Kuninkaankadulla

Hyvä kiertää Kuninkaankadulla

King's Crownissa on aina uskottu siihen, että hyvä kiertää takaisin. Kun itse tarjoaa pyyteettömästi hyvää niin asiakkaille kuin yrityskumppaneille, antaa se joskus takaisinkin. King's Crownin periaate alusta alkaen on ollut tarjota asiakkailleen ilmaisia livekonsertteja, vaikka soittajien palkat ovatkin olleet pienelle yritykselle ylimääräinen kuluerä. Nyt hyvä palkitsee; useat muusikot ja bändit ovat ottaneet yhteyttä ja halunneet tulla ravintolaan pitämään ilmaiseksi hyväntekeväisyyskonsertin ravintolan toiminnan tukemiseksi – ja näihin tarjouksiin on tartuttu; syksyn musiikkitarjonnasta on tulossa mielenkiintoinen!
Saanaelämyksiä ympäri vuoden

Saanaelämyksiä ympäri vuoden

Olen innokas saunoja ja kuopiolaisen Saanan tarjonta on testattu myös talven räntäsateissa. Oli vinha tunne kipittää sohjossa pihan perälle savusaunaan ja sen pehmeisiin löylyihin. Lämpö tuntui rännän pistelemällä iholla taivaalliselta.  Kesäaikaan Saanan ykkösnautinto voi löytyä aivan toisenlaisesta kokemuksesta - vaikka virvoittavista uimavesistä kuumien löylyjen jälkeen. Tämä Saanassa onkin parasta; mielialasta ja kelistä riippuen nautinto voi olla joka kerta erilainen.
Sawolainen yllätys maan alla

Sawolainen yllätys maan alla

Miltäs kuulostaa 600 parasta kaveriasi vetävä konserttipaikka, jossa keikan juju nimenomaan on musiikista nauttiminen menossa mukana jammaillen tai tanssien? Esiintymislavaa rakennetaan parhaillaan riittävän suureksi, jotta Suomen eturivin isoimmatkin bändit mahtuvat jammailemaan – ja kaikki tämä Kuopion Leväsellä!
Pottu- Savolainen perusruoka!

Pottu- Savolainen perusruoka!

Nyt on pottuaika. Kesä on parhaimmillaan ja lähituottajien varhaisperunaa on saatavilla toreilla ja kaupoissa. Varhaisperuna on meille suomalaisille odotetuimpia kesän herkkuja. Sopivan pienet perunat, ohuet kuoret, lyhyt keittoaika ja elegantti maku – siinä meillä on nopea kesäruoka, joka ei kaipaan kaverikseen kuin voita ja silliä!
Burgasmi Kuopion Torilla

Burgasmi Kuopion Torilla

Jestas, tässähän keski-ikäinen nainen menee ihan hämilleen. Että Kuopion toriltako saa Suomen parhaita hampurilaisia? Viime vuonna siis ykkössija ja tänä vuonna kakkosena, pakko kai se on uskoa! Burger5 luottaa tuotteisiinsa – kaikilla hampurilaisilla on BURGASMI-takuu. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan…

Viimeisimmät

Seuraa