Nostakaamme malja lähdevedellä

10.11.2020
Vesi on meille suomalaisille itsestäänselvyys – sen kuin aukaiset hanan ja otat lasillisen janoosi. Kaikki eivät sen makua ja vivahteita sen kummemmin mieti – kunhan on kylmää! Itse olen jo vuosikymmeniä valinnut juomavedekseni lähdeveden aina kun se on ollut mahdollista ja siksi odotinkin kovasti ANTI-festivaalin Encountering Taste -teosta, jossa pureuduttiin lähdevesien maailmaan. Luvassa oli käynti Poukaman luonnonvesilähteellä, jota olin yrittänyt käydä etsimässä aiemmin, siinä kuitenkaan onnistumatta.

ANTI - festivaalin teemana on tänä vuonna ruoka ja ANTI on myös European Region of Gastronomy, Kuopio region 2020-2021 Juhlavuoden virallinen kumppani. On upeaa, että ANTIn myötä saimme kuin saimmekin kansainvälistä ulottuvuutta, sisältöä, osaamista ja kiinnostavuutta Gastronomisen Juhlavuotemme sisältöön, joka koronan myötä on ollut suuri kysymysmerkki. ANTI-festivaali nostaa teoksissaan esille yhteiskunnallisesti ajankohtaisia aiheita, näin nytkin: ympäristöministeriö kasvattaa pienvesien valtionrahoitusta lähivuosina merkittävästi, kiireellisiä hoidettavia ovat mm. lähteet.

Ensin herkistellään aistit

Eero Yli-Vakkurin ja Tea Andreolettin teos alkoi Poukaman leirikeskuksen läheisen Marketin pihalta. Kävelimme Puijon metsässä herkistellen ohjatusti aistejamme; Tea opasti meitä aistimisen saloihin; mikä ero on kevyellä nuuhkaisulla ja vahvalla tuoksuhengityksellä. Kun joku löysi mielenkiintoisen tuoksun metsästä, kerryimme ympärille sitä nuuhkimaan ja jakamaan kokemuksiamme asiasta. Samalla herkistimme itseämme varsinaista vesi-tastingiä varten.

Geologisessa apteekissa

Ja löytyihän se Poukaman lähdekin viimein metsän keskeltä! Eero Ylivakkuri sai kimmokkeen vesien maailmaan molekyyligastronomian kautta ja päätyi hakkeroimaan vesiä, eli muuttamaan vesien mineraalipitoisuuksia. Lähteellä Eero kertoi meille vesien kierrosta luonnosta. Puheessa linkittyivät Italia ja Suomi; vesisade Roomassa irrottaa marmoripatsaista kalkkia, joka päätyy italialaisten juomaveteen ja vahvistamaan heidän luustoaan. San Pellegrinon saa magneesiuminsa suolalähteistä. Vesi sisältää elektrolyyttejä ja ihmiset, jotka juovat vettä saavat veden mukana sähköelektrolyyttien eheytystä joka taas vaikuttaa elimistön toimintakykyyn ja urheilusuorituksesta palautumiseen. Eeron mukaan jokainen luonnonlähde voidaankin näin nähdä Äiti Maan geologisena apteekkina. Poukaman lähteestä otimme vettä mukaamme ja siirryimme Poukaman laavulle ohjelmalliseen vesi tasting -osioon.

Vesissä oli eroja

Vesi-sommelier Tea Andreoletti kertoi meille, että Italiassa koulutetaan vesi-sommeliereja tulevaisuuden ravintoloihin: viinilistan lisäksi ravintoloissa on vesilista, josta ruokajuoman voi valita. Varsinaista vesi-tastingia varten meille jokaiselle annettiin oma vesilajitelma, johon oli koottu yksi isompi muki äsken Poukaman lähteestä otettua vettä. Sen vierellä oli neljä pienempää mukia, jotka oli valmiiksi numeroitu. Niissä oli: 1. Kuopion hanavettä,  2. pullotettua Multilan lähdevettä, 3. mineraaleista ja suolasta puhdistettua, tislattua vettä ja 4. San Pellegrino-mineraalein hakkeroitua kuopiolaista hanavettä.

Ensin maistoimme lähdevettä; Poukaman lähdevettä käytettiin myös perusvetenä, johon muita vesiä verrattiin. Tea ohjasi meitä maistamaan vettä kuten tasting ohjeissa sommeliereille neuvotaan: ”pyörittäkää vettä ympäri suuta, niin, että vesi menee joka puolelle suuta. Voitte halutessanne sylkeä veden pois tai niellä sen. Huomatkaa myös, millainen jälkimaku vedestä jää syvälle suun poskiosiin.” Poukaman lähteen vesi maistuu Tean mukaan kevyeltä ja kevyesti suolaiselta. Keveys johtuu hänen mukaansa ehkä siitä, että lähteeseen ei pääse maatuvaa maa-ainesta koska vesi tulee putkea pitkin suoraan maan sisältä.

Kuopion hanavesi oli otettu Sokos-Hotelli Puijonsarven huoneesta 610. Tea kertoi, että hanan vieressä on lappu jossa lukee ”Raise the glass of the worlds best tap water”. Kuopion hanavesi maistuu suussa tympeältä, siinä erottuu selvästi vanhan putkiston metallinen maku sekä veden puhdistamisessa käytetty kloori. Yllätyksekseni huomaan, että ikävimmältä suussa maistuu tislattu vesi. Tean mukaan olemme tottuneet ja mieltyneet vesiin, jossa on suolaa ja mineraaleja. Vertailussa parhaat pisteet minulta saa Poukaman lähdevesi, sen upea, kirkkaan kuulas maku. Onkin hienoa, että meillä on käytössämme Kuopiossa ainakin kaksi luonnonvesilähdettä: Kuopion Poukaman lähde sekä Karttulantien lähde, jonka Kuopion kaupunki on tänä kesänä kunnostanut.

Kommentoi


Viimeisimmät

Seuraa