Savolaisuus on makuasian lähiruokatreffeillä nautitaan hyvästä ruoasta yhdessä, ei yksin!

19.02.2021

Järjestä Ruokatreffit omalla kylälläsi! Ruokatreffeillä halutaan tuoda ikäihmiset yhteen hyvä lähiruoan ja mukavan sosiaalisen hetken avulla. Lähiruokalounaan parissa jutellaan ja jaetaan tietoa, muistoja sekä reseptejä päivään valitun teeman mukaan. Lounaan voi tilata valmiina tai sen valmistamiseen voi osallistua yhdessä ruoka-alan ammattilaisen kanssa. Savolaisuus on makuasia -hanketiimi hoitaa suuren osan käytännön järjestelyistä – järjestäjiltä riittää ilmoitus toiveesta järjestää tilaisuus ja toki tila olisi hyvä olla valmiina.

Sisätiloissa ruokatreffeillä otetaan huomioon koronarajoitukset ja muut turvallisuuteen liittyvät asiat. Ruokailu on esimerkiksi mahdollista porrastaa isossa tilassa pieniin ryhmiin turvavälejä kunnioittaen tai tilaisuuden voi järjestää vaikka ulkona. Muita sopivia tiloja lounastreffeille ovat esimerkiksi kylä- ja seuratalot.

Teemaksi lähiruokalounaalle voi valita esimerkiksi perinneruuat, vuoden eri juhlapäivät tai vaikka puhtaan lähiruoan järvikalasta, marjoista tai muista upean luontomme antimista valmistettuna. Ruokailun hinta riippuu toivotusta menusta mutta on arviolta noin 10 eurosta ylöspäin.

Oheisohjelmaksi voisi sopia vaikka lähiraaka-aineisiin tutustuminen, lähituottajaesittely, hyvänolon hetki esimerkiksi pää- tai hartiahieronnan merkeissä, ravitsemusterapeutin luento, musiikkiesitys tai yhteisliikuntaa.

Tapahtuma on suunnattu pääsääntöisesti ikääntyville, mutta kaikki kyläläiset ovat tervetulleita viettämään sosiaalista ruokailuhetkeä ammattikokin kanssa!

Jos kiinnostut asiasta, ota yhteyttä jutellaan ja jaetaan tietoa, muistoja sekä reseptejä päivän teeman mukaan. Nautitaan yhdessä maukas lähiruokalounas. 

Räätälöidään teille sopiva paketti! Varaa jo nyt ennakkoon maalis-joulukuu 2021! 

Ota yhteyttä: hannaleena.uhlback-ropponen@savonia.fi , p. 044 785 5580 

Järjestäjä: Savolaisuus on makuasia-hanke kuuluu European Region of Gastronomy hankekokonaisuuteen, joka juhlistaa Pohjois-Savon ja Kuopion alueen European Region of Gastronomy eli Euroopan ruokapääkaupungin tunnustusta vielä vuonna 2021. Savolaisuus on makuasia-hankkeen tavoitteena on tehdä lähiruoka tunnetuksi pohjoissavolaisten keskuudessa ja yhdeksi kohderyhmäksi on valittu ikääntyvä väestö, jolle halutaan tarjota mahdollisuus sosiaaliseen ja ravitsevaan lounashetkeen lähiruoan parissa. 

Katso lisää

Katso lisää

Seuraa