Nautintoja savolaiseen tapaan

29.04.2020

Pohjois-Savo tunnetaan puhtaista ja maukkaista raaka aineista, elinvoimaisesta maataloudesta, edistyksellisistä ruoka- ja elintarvikealan toimijoista sekä vertaansa vailla olevista ruokakokemuksista. Kuvassa paikalliset Liepuskan, KalaLapin, RPS Brewingin & Lignell&Piispasen yrittäjät, jotka suosivat tuotteissaan pohjoissavolaisia raaka-aineita ja näkevät tämän myös yhteisessä toiminnassaan erityisvahvuutena.

Vastuullisesti tuotettu lähiruoka on päivän sana. Kun kattaukseen yhdistää hyvinvointipalveluja ja mielenkiintoisia paikallisia kokemuksia, matkailumarkkinoille syntyy uusia kutkuttavia tuotteita ja parhaimmillaan uutta liiketoimintaa.

Näin uskoo ProAgria Itä-Suomen kansainvälisen toiminnan johtaja Ilona Sares, joka toimii Eurega-hankkeessa. Rahoitus hankkeeseen tulee suoraan Euroopan komissiosta. Hanke täydentää osaltaan European Region of Gastronomy -hankekokonaisuutta.

Eurega -hankkeen kansainvälisillä tiedonvaihtovierailuilla esitellään kunkin maan parhaita käytänteitä. Yhtenä esimerkkinä Ilona Sares nosti vastuullisen lähiruokatuotteiden REKO -mallin, jossa kuluttajat voivat ostaa tuotteita suoraan ilman välikäsiä.  

– Tavoitteenamme on ruoan, ruokakulttuurin ja gastronomian huomioiminen alueellisissa strategioissa sekä käytänteissä, jotka edistävät vastuullisten tuotteiden ja palveluiden kehitystä sekä paikallistalouden kasvua.

– Toivomme myös, että ruokakulttuuri ja gastronomia huomioidaan poliittisissa tavoitteissa. Lähestymme aihetta kahdesta suunnasta. Toisaalta osoittamalla piloteilla, että uusille palveluille on kysyntää ja toisaalta vaikuttamalla hallinnollisiin rakenteisiin Euroopan tasolla.

Hanke kokoaa yhteen ruoan tuottajat, jatkojalostajat, ravintolat sekä matkailu- ja luovan alan toimijat digitaaliseen karttapohjaan, GastroMappiin, jonka avulla matkailijoiden on helpompi löytää lähiruokaan satsaavia toimijoita. Nyt mukana on noin 70 pientä ja keskisuurta yritystä Pohjois-Savosta.

– Toivomme verkostoomme mukaan kaikki mahdolliset toimijat. Alueellamme on runsaasti potentiaalisia yrityksiä, jo pelkästään 160 elintarvikealan yritystä, Sares sanoo.

Kohti gastronomista maakuntaa

Pohjois-Savo ottaa parhaillaan jättiaskelta kohti gastronomista maakuntaa, sillä se on vuosina 2020–2021 Euroopan Gastronominen Alue.

– Iso osa matkailijoista hakee kulinaarisia elämyksiä. Tavoitteenamme on pilotoida uusia tuotteita, jotka kertovat tarinaa pohjoissavolaisesta upeasta luonnosta, Sares sanoo.

Yksi tapa tukea ja kehittää yritysten välisten yhteistyöverkostojen toimintaa onkin keskittää katseita kohti ruokamatkailun kehittämistä; Nykyään puolet matkailijoista hakee kulinaarisia elämyksiä osana matkailukokemusta. Toimenpiteiden avulla pyritään tuomaan merkittäviä parannuksia elintarvike- matkailu- ja ravitsemusalojen toimintaan, kehittämiseen sekä ruokakulttuuriperinnön säilyttämiseen. Pohjoissavolainen puhdas ruoka ja siihen liittyvät elämykset ovat vahva poikkileikkaava sisältö alueen matkailutarjonnassa.  

Eurega-hankkeessa tehdään yhteistyötä seitsemän Euroopan maan kesken, ja tavoitteena on oppia muilta. Unkarissa on esimerkiksi kokeiltu Astro Gastro Day -konseptia, joka vie matkailijat pustalle paimenten kanssa.

– Vietetään iltaa leirinuotiolla ja yövytään tähtitaivaan alla. Vahva paikalliskulttuuriin liittyvä perinne on muutettu matkailutuotteeksi. Mikä vastaava voisi toimia meillä?

Uusia ideoita hautumaan

REKO-toiminta eli lähituotteiden myyminen ilman välikäsiä on jo tuttua. Satoa Kuopio Food Festival on suuri lähiruoan juhla. Mitä seuraavaksi?

– Pitkän tähtäimen suunnitelmana on rakentaa maantieteellinen gastronominen keskittymä, jossa alkutuotanto liitetään vahvasti osaksi ruokamatkailua, Sares sanoo.

Uuden toiminnan avaimia ovat kansainvälistyminen ja yhteistyö yritysten välillä yli toimialojen. Sares kertoo esimerkin Etelä-Ruotsista, jossa paperiklusteri sitoutui pitkäjänteiseen kehitystyöhön. Se onnistui mainiosti ja tuloksena oli aivan uutta liiketoimintaa. Nyt kuluttaja voi tilata vaikkapa 3D-printatun kanootin mittatilaustyönä.

– Juuri nyt yrityksillä on vaikeaa koronaepidemian takia. Toisaalta nyt jos koskaan on aikaa kehittää asioita yhdessä. Ei kannata yrittää pärjätä yksin vaan olla mukana eri aloja yhdistävässä vahvassa verkostossa.

Katso lisää

Seuraa