SATOA & Paikallisliike -festivaalien teoshaku auki 28.2. asti!

19.02.2018

KUOPIOLAISET FESTIVAALIT YHDISTÄVÄT OHJELMISTOAAN JA HAKEVAT KESÄKSI YHTEISESTI TUOTETTAVAA TEOSTA

Kuopiossa kesällä järjestettävät festivaalit, Paikallisliike-nykytanssifestivaali sekä SATOA goes WILD -festivaali etsivät Itä-Suomen alueelta yhteisesti tuotettavaa teoskonseptia. Teoskonsepti tulee näkymään osana molempien festivaalien ohjelmistoa.

Teoskonseptin teemoissa tai inspiraationa tulee näkyä paikallinen ruokakulttuuri, lähiruoka ja/tai villiruoka. Teoshaku on suunnattu Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen toimialueella (Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo) työskenteleville ammattitaiteilijoille. Teosehdotuksia voivat tarjota yksityishenkilöt, työryhmät ja yhteisöt. Teos voi olla muodoltaan esimerkiksi tanssiesitys, installaatio, kiertokävely, performanssiesitys tai audiovisuaalinen teos. 

”SATOA goes WILD -ruokafestivaali järjestetään tulevana kesänä kolmatta kertaa, ja olemme tehneet Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen kanssa yhteistyötä alusta alkaen. Monitaiteelliset sisällöt ovat olleet tapahtuman ohjelmiston kivijalka, joten meille oli hyvin luontevaa lähteä viemään yhteistyötä askeleen verran eteenpäin Itä-Suomessa vahvaa jalansijaa omaavan kulttuurialan toimijan kanssa.” sanoo ProAgria Pohjois-Savolla työskentelevä SATOA goes WILD -tapahtuman tuottaja Jarkko Kääriäinen. 

”Aikaisemmin olemme itse ehdottaneet paikallisia teoksia osaksi ruokafestivaalin ja Paikallisliikkeen ohjelmistoa. Uuden yhteistyömallin kautta avaamme uusia väyliä kuulla itäsuomalaiselta taiteilijakentältä itseltään, miten lähiruokateema heitä inspiroi”, kertoo Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen tuottaja Asta Elijoki

Ehdotukset, joiden tulee sisältää teoksen työsuunnitelma, ansioluettelo ja budjetti, tulee lähettää 28.2.2018 klo 16.00 mennessä osoitteeseen itak@itak.fi. Itä-Suomen tanssin aluekeskus sekä ProAgria Pohjois-Savo käsittelevät ehdotukset viikolla 10. SATOA goes WILD on ProAgria Pohjois-Savon tuottama ruokafestivaali, joka toteutetaan 15.-16.6.2018. Ruokaseikkailussa oppaana toimii tapahtuman festivaalipassi ja sen sisältämä kartta. Festivaalireitin muodostavat eri puolelle ydinkeskustan aluetta sijoittuvat kivijalkaravintolat sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden pihapiireistä löytyvät pop-up -ravintolat. 

Paikallisliike on Itä-Suomen tanssin aluekeskuksen vuosittain tuottama nykytanssifestivaali, joka järjestetään 13.-19.6.2018. Festivaalin ohjelmisto keskittyy esittelemään aluekeskuksen toimialueella toimivia, itäsuomalaisia tanssitaiteilijoita ja heidän uusimpia teoksiaan.

Lisätietoja ja teoshakuun liittyvät tarkemmat ohjeet: http://bit.ly/2ECeCls

Itä-Suomen tanssin aluekeskus / Paikallisliike 

Asta Elijoki Tuottaja-tiedottaja p. 050 5816300 / asta.elijoki@itak.fi www.itak.fi

ProAgria Pohjois-Savo / SATOA goes WILD

Jarkko Kääriäinen Tuottaja-tiedottaja p. 043 8267690 / jarkko.kaariainen@proagria.fi www.satoa.fi

Katso lisää

Seuraa